Historia

Vuonna 1961 Helsingin pitäjän kirkonkylän alueen vanhemmilla oli huoli siitä, miten alueen lapset viettävät vapaa-aikaansa. Seurakunnan avustuksella saatiin perustettua kaksi partiolippukuntaa, tytöille Lumikot ja pojille Veromiehen Hillerit. Nämä kaksi silloin vielä erillistä lippukuntaa toimivat alusta asti käsi kädessä, samoilla partiokoloilla ja tehden saumatonta yhteistyötä. Lopulta vuonna 1987 lippukunnat yhdistettiin virallisesti ja otettiin käyttöön nykyinen nimi – Pyhän Laurin Ritarit ry.

Lippukunnan toiminta laantui hiljaisemmaksi laman mukana 90-luvulla, mutta se herätettiin takaisin eloon 2000-luvun alussa aktiivisten johtajien avulla. Vuoden 2007 syksyllä lippukunta sai kuulla taustajärjestönsä Vantaan seurakuntien myyvän tontin, jolla silloinen partiokolo sijaitsi. Partiokolon kanssa samalla tontilla sijainnut entinen seurakuntatalo purettiin myös vuonna 2008, ja niiden tilalle rakennettiin kauppakeskittymä Tammiston tähti. Samaan aikaan vanhan kolon purkutöiden kanssa kesä-syksyllä 2008 lippukunta muutti taustayhteisön tarjoamaan tilaan Helsingin pitäjän kirkonkylälle.

Muutaman vuoden asumattomana ollut ja sotkuiseen kuntoon päässyt omakotitalo aivan kirkon alueen läheisyydessä koki valtavan muodonmuutoksen, kun lippukuntalaiset ja heidän vanhempansa kunnostivat talon huippukuntoon. Aivan hetkessä muutos ei kuitenkaan tapahtunut ja partiokertoja päästiin pitämään sisällä vuoden 2009 alusta. Valtavan remonttirupeaman jälkeenkin tiloissa on tehty pientä laittamista ja pieniä töitä tehdään vielä tänäkin päivänä.